TOKO
Treenit ennen...
Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat on vuosia järjestänyt tottelevaisuuskoulutusta ympäri vuoden. Kaikille avoimia treenejä on ollut noin kerran viikossa. Treeneissä on pääasiassa ollut kaksi koulutusohjaajaa, joista toinen on neuvonut aloittelevia koirakoita ja toinen jo pidemmälle ehtineitä koirakoita. Harjoitusten kesto on ollut noin 1 tunti. Kullakin kerralla on harjoiteltu enimmäkseen perustottelevaisuuteen liittyviä asioita, kuten: luoksetulo, paikalla olo, kontakti, jne. Näiden ns. "riviharjoitusten" lisäksi olemme pitäneet viikoittain kilpailevien koirakoiden omia treenejä. Lisäksi olemme järjestäneet erilaisia kursseja; mm. pentukurssi ja nuorten koirien kurssi. Ulkopuolisia kouluttajia on myös käynyt opastamassa varkautelaisia koiraharrastajia.
... ja nyt
Vuodesta 2000 alkaen olemme siirtyneet yhä enemmän kurssimuotoiseen koulutukseen myös tottelevaisuudessa. Vuonna 2000 järjestettiin seuraavat kurssit: 2 pentukurssia, 2 nuorten koirien kurssia, 1 alokasluokan tokoon valmentava kurssi ja 1 käyttäytymiskokeeseen & pk-tottikseen valmentava kurssi, sekä yksi tapakasvatuskurssi.
Ennallaan säilyi (nimenmuutosta lukuunottamatta) itsenäinen tottis (ent. kilpailevien tottis) kerran viikossa. Kaikille avoimia riviharjoituksia ei pidetty koko vuotta, vaan ne jäivät tauolle ja tilalle tarjottiin kursseja.

VarPS:ia v.2000 tokon SM-kisoissa edustanut joukkue:
vas. Jouni & Ipi, Katja & Myski, Päivi & Ronja,
Minna & Tikru sekä Jaana & Manta.
Vuonna 2005 tarjoamme tottelevaisuuden osalta seuraavanlaista koulutusta:
Treenit:
Perustottelevaisuus harjoitukset maanantaisin klo 18.30 Treenit sisältävät perinteisten tottelevaisuusliikkeiden lisäksi mm. muuta aktivointia, sosiaalisuusharjoituksia jne. Harjoituksiin osallistuvalla koiranohjaajalla olisi hyvä olla tiedossa perusasioita koirankoulutuksesta ja -käsittelystä. - Itsenäinen tottis: tarkoitettu kilpaileville ja kilpailemaan aikoville koirakoille. Treeneissä harjoitellaan pääasiassa pareittain; toinen parista kouluttaa ja toinen kommentoi harjoittelua. Treenit maanantaisin klo: 20.00. koirakentällä.
Tiedustelut:
- Reetta Ihalainen puh. 040-596 5888
Arvokisamenestystä

Pohjois-Savon Kennelpiirin joukkuetokon piirinmestarit -98:
Vas. Jussi & Mini, Outi & Rocky, Satu & Taisto,
Tuija & Masi sekä Mirva & Junnu
VarPS ry:n joukkueet ovat menestyneet varsin mukavasti myös tokon arvokisoissa:
- - Hhuippusaavutus on pronssia SM-joukkue tokossa Salossa vuonna 1999!!!
- - Pohjois-Savon kennelpiirin joukkuemestaruudesta on kilvoiteltu neljä kertaa ja VarPS on voittanut kolmesti (vuosina 1997, 1998, 1999)
- - Varkautelainen koirakko: briardi narttu Amadea Krasna Celebrita ohj. Jaana Rahkonen osallistui ensi kertaa tokon SM-kilpailuihin vuonna 1999
- - TOKOn 2004 EM -kisoissa Torino, Italiassa Suomea edustamassa oli yhdistyksemme jäsen Satu Taskinen & bordercollie (u) Tending White Warlock “Welmu” Heidän tuloksensa yksilökisassa 244,83 sij. 39. Joukkue EM-pronssi, sekä PM -kisoissa vuonna 2004 Helsingissä heidän tuloksensa 280,5 ja sijoitus 9. PM-joukkue pronssi
Pyrimme kokoamaan vuosittain ainakin yhden joukkueen sekä SM-, että PiirM-joukkuetokoon!
Seuranmestarit
Vuosittain, yleensä syyskuussa, järjestettävässä seuranmestaruustokossa palkitaan kokeen tulosten perusteella VarPS ry:n seuranmestari. seuranmestarit vuodesta 1995 alkaen, jolloin ko. titteli on ensi kertaa jaettu:
- 1995 cavalierkingcharlesinspanieli (u) Lady-Nellyn Danny "Junnu" ohj. Mirva Mustonen AVO 175, 5 p.
- 1996 amerikancockerspanieli uros Sixten "Rocky" ohj. Outi Kaikkonen ALO 194,5 p.
- 1997 kultainennoutaja uros Yeoman`s Hurricane "Timi" ohj. Minna Vilpponen AVO 191 p.
- 1998 pk.collie narttu Fin Mva Sandcastle`s Hotstepper "Zita" ohj. Maija Sivonen AVO 157,5 p.
- 1999 rottweiler narttu Ebenmusk "Myski" ohj. Katja Laitinen ALO 191 p.
- 2000 kultainennoutaja uros Karvin Happy Hour "Väiski" ohj. Mika Kinnunen VOI 289 p.
- 2001 kultainennoutaja uros Karvin Happy Hour "Väiski" ohj. Mika Kinnunen EVL 264 p.
- 2002 novascotiannoutaja uros Mahti Vahdin Aristokraatti ohj. Reija Liukkonen EVL 276,5
- 2004 ei jaettu seuranmestaruutta
- 2005 Satu Taskinen & bordercollie Tending White Warlock
- VUODEN TULOKAS 2001: mustaterrieri uros "Velho" ohj. Sari Kosunen ALO 169 p.
- VUODEN TULOKAS 2002: belgianpk. malinois narttu “Tilli” ohj. Sari Kosunen ALO 190 p.
- VUODEN TULOKAS 2004: welsh corgi pembroke narttu “Milli” om. Sari Sutinen, ohj. Tiina Sutinen
- VUODEN TULOKAS 2005: Riikka Lehvonen & pitkäkarvainen collie Goldobaf’s Athos
Vuosittain palkitaan myös VarPS ry:n paras tokokoira kiertopalkintosääntöjen ja ilmoitettujen tulosten perusteella