VarPS logo

Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry

Historiaa

Palveluskoiraväki lienee kokenut erikoistumisen tarvetta, kun se 1973 erosi Varkauden Kennelyhdistyksestä ja perusti Varkauden Seudun Palveluskoirat ry:n. Viisi vuotta myöhemmin yhdistys sai uuden nimen; Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry. Nimenmuutos oli paikallaan - seurakoiraväkeä oli jo noin kolme neljäsosaa jäsenistä. Alkuaikoina palveluskoiraporukka oli hallitseva. Sen huomaa vaikkapa siitä, että perustamisvuonna haettiin verovapautta 17 palveluskoiralle, vuonna 1994 kahdeksalle ja nykyisin vuosittain muutamalle koiralle. Tosin verovapauskriteeritkin olivat erilaiset siihen aikaan. Vuonna 1973 jäsenmäärä oli 76, viime vuodet jäsenmäärä on reilut 200.

Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry on perustettu 1978 silloisen palveluskoiratoiminnan ympärille. Tänä päivänä koulutamme ja kilpailemme monessa eri lajissa, joihin voit tutustua lajit-kohdassa. Vuosien saatossa on seurassamme ollut monenlaista toimintaa. Nykyisen hallituksemme jäsenet löytyvät kohdasta hallitus, sitä kautta voit myös lähettää suoraan postia hallituksemme jäsenille.

Käytössämme on reilunkokoinen, hiekkapohjainen koirakenttä, jossa pääosin kaikki harjoituksemme ja kokeemme pidetään. Talvisin harjoittelemme tokoa ja agilitya maneesissa, jossa järjestämme myös talvikaudella muutamat kisat. Näyttelyharjoituksia ja kursseja pyrimme pitämään myös erilaisissa paikoissa; rauhallisissa ja vilkkaissa, erilaisilla alustoilla jne.

Yhdistyksen vaikuttajia

Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry:n hallitus kutsui Sirkka Markkasen ensimmäiseksi kunniapuheenjohtajaksi 25.9.1993. Hän on ehkä eniten vaikuttanut yhdistyksemme imagoon voimakkaana järjestöihmisenä, koetuomarina ja -toimitsijana. Siinä ohessa hän oli varteenotettava kasvattaja: Von Nepotismus -kennelistä lähti maailmalle toista sataa bokseria.

Puheenjohtajina ovat toimineet Paavo Boman 1973-76, Ulf Dyhr 1977, Sirkka Markkanen 1978, Veli Jalkanen 1979-85, Ilkka Hormila 1986-87, Seija Suhonen 1988-90, Heino Jäske 1991, Raija Härkönen 1992-93, Seija Suhonen 1994, Sirpa Paloranta 1995-96, Raija Härkönen 1997, Mirva Mustonen 1998-2003.

Toimintamuotoja

Luonnollisesti alusta asti toiminnan keskeisimpänä osa-alueena on ollut tottelevaisuuskoulutus sekä palveluskoirien maastoharjoitukset, ja viralliset kokeet eli tottelevaisuuskokeet ja palveluskoirakokeet. Näiden lisäksi näyttelyjen järjestämisessä VarPS on ollut mukana läpi historiansa. Välähdyksinä matkan varrella on ollut mm. luolakoirakokeita ja vetokisoja. Nämä ovat jääneet pois asiaa harrastavien ihmisten puuttuessa.

80-luvun alkupuolelta nuorisojaos ryhtyi järjestämään näyttelyharjoituksia, jotka yhä edelleen pyörivät viikottain, nykyisin tosin emoseuran ja nuorisojaoksen yhdessä toteuttamina. VarPS oli toinen seura Pohjois-Savossa, joka järjesti agilitykilpailuja, joten siihenkin lajiin lähdettiin heti pikimmiten mukaan lajin tultua maahan.

Yhdistys on ollut ensimmäisten joukossa koko maassa järjestämässä vuotuisia pentu- ja nuorten koirien kursseja. Vähäistä ei ole muukaan toiminta; match show -tilaisuuksia, leirejä, kursseja, kerhoiltoja, rotuparaateja, luentoja, trimmauskursseja, ulkoilupäiviä, pikkujouluja, bussimatkoja näyttelyihin, junior ja senior handler -kisoja, pulkkakyytejä ym. ym. Yhdistyksen jäsenlehti Hämyhaukku ilmestyy neljä kertaa vuodessa, ja kun 1/2003 oli 52. numero, on sitä siis julkaistu jo kolmentoista vuoden ajan.

-Seija Suhonen-