VarPS logo

Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry

VARKAUDEN PALVELUS- SEURAKOIRAT RY VARKAUS

Varkauden Seudun Palveluskoirat r.y.:sen vuosikokouksessa 13.2.1977 yksimielisesti tehdyn päätöksen mukaan yhdistyksen nimi muutetaan Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat r.y.:ksi ja sille hyväksyttiin seuraavat säännöt.

1 § Yhdistyksen nimi on Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat r.y. ja sen kotipaikka on Varkauden kaupunki. Yhdistyksen nimen virallinen lyhenne on VarPS.

2 § Yhdistyksen tarkoitus on edistää kenneltoimintaa ja palvelus- ja seurakoiraharrastusta ja kohottaa sen tasoa.

3 § Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää koiranäyttelyitä, koirakokeita ja -kilpailuja, koulutus- ja esitelmätilaisuuksia ja kursseja sekä koettaa saada palvelus- ja seurakoiraharrastuksen leviämään koiranomistajien keskuuteen muilla samantapaisilla tavoilla.

4 § Yhdistys voi omistaa kiinteistöjä.

5 § Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi liittyä jokainen hyvämaineinen Suomen kansalainen, joka haluaa edistää yhdistyksen tarkoitusta ja jonka hallitus jäseneksi hyväksyy. Hallitus on yhdistyslain 11 §:ssä mainituin edellytyksin oikeutettu erottamaan jäsenen yhdistyksestä. Erottamispäätöksestä voidaan valittaa yhdistyksen kokoukselle, ja valitus on jätettävä kirjallisena yhdistyksen hallitukselle 30 päivän sisällä erottamispäätöksen tiedoksisaamisesta.

6 § Yhdistyksen perhejäseneksi pääsevät varsinaisen jäsenen kanssa samassa taloudessa asuvat henkilöt ja kannattaviksi jäseniksi yksityiset henkilöt ja oikeustoimikelpoiset yhteisöt, jotka haluavat tukea yhdistyksen toimintaa. Kunniajäsenekseen voi yhdistys vuosikokouksessaan tekemällään päätöksellä kutsua toimintaansa innokkaasti edistäneitä jäseniä. Hallitus voi esittää vuosikokoukselle vapaajäsenyyden myöntämistä. Varsinaiset -, perhe- ja kannattavat jäsenet suorittavat yhdistykselle vuotuisen jäsenmaksun, jonka suuruus määrätään vuosikokouksessa. Ainaisjäseneksi pääsevät henkilöt, jotka suorittavat kerralla 10-kertaisen jäsenmaksun. Yhdistyksen kokouksissa on kaikilla jäsenillä yhtäläinen äänioikeus ja valtakirjoja ei voi käyttää.

7 § Yhdistyksen hallitukseen kuuluu vuodeksi kerrallaan valittu puheenjohtaja ja 8 kahdeksi vuodeksi valittua hallituksen jäsentä, joista puolet eroaa vuosittain, ensi kerran arvan perusteella. Hallitukselle valitaan myös 4 varajäsentä. Hallitus on päätösvaltainen, jos puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja vähintään 4 hallituksen jäsentä on saapuvilla. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, paitsi vaaleissa arpa.

8 § Hallitus valitsee keskuudestaan vuodeksi kerrallaan varapuheenjohtajan, sihteerin ja rahastonhoitajan sekä muut tarpeelliset virkailijat, jotka voidaan valita myös hallituksen ulkopuolelta. Juoksevien asioiden hoitoa varten voi hallitus valita keskuudestaan työvaliokunnan, jonka valtuudet määrää hallitus.

9 § Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja sihteeri, kaksi yhdessä.

10 § Yhdistyksen hallintoa ja tilejä tarkastamaan valitaan vuosikokouksessa 2 tilintarkastajaa ja heille varamiehet vuodeksi kerrallaan.

11 § Yhdistyksen toiminta- ja tilivuosi on kalenterivuosi. Tilit ja vuosikertomus on jätettävä tilintarkastajille vähintään kaksi viikkoa ennen vuosikokousta.

12 § Yhdistyksen vuosikokous pidetään helmikuussa hallituksen lähemmin määräämänä aikana. Muita kokouksia pidetään, kun hallitus katsoo sen tarpeelliseksi tai kun 10% yhdistyksen jäsenistä sitä hallitukselta kirjallisesti pyytää ilmoitetun asian käsittelemiseksi. Yhdistyksen kokous kutsutaan koolle vähintään 7 vuorokautta ennen paikkakunnan lehden välityksellä.

13 § Vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

  1. 1. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja ääntenlaskijaa. Puheenjohtaja toteaa kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden.
  2. 2. Esitellään yhdistyksen vuosikertomus.
  3. 3. Esitetään yhdistyksen tilit ja tilintarkastajien lausunto sekä päätetään tilien hyväksymisestä ja tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja rahastonhoitajalle.
  4. 4. Päätetään jäsenmaksun suuruudesta.
  5. 5. Hyväksytään tulo- ja menoarvio alkanutta vuotta varten.
  6. 6. Valitaan yhdistykselle puheenjohtaja.
  7. 7. Valitaan 4 jäsentä erovuoroisten tilalle hallitukseen sekä 4 varajäsentä.
  8. 8. Valitaan 2 tilintarkastajaa ja heille varamiehet.
  9. 9. Valitaan tarvittavat toimikunnat.
  10. 10. Päätetään muista hallituksen tai jäsenten esittämistä asioista ottaen huomioon näiden sääntöjen 14 §:n ja yhdistyslain 14 §:n määräykset.

14 § Jäsenten kokouksissa esittämät asiat voidaan ottaa käsiteltäviksi, ei kuitenkaan päätettäviksi. Jos jäsen haluaa jonkin asian yhdistyksen kokouksen päätettäväksi, tehköön hän siitä kirjallisen ilmoituksen hallitukselle hyvissä ajoin ennen kokousta niin, että hallitus ehtii antaa siitä lausuntonsa.

15 § Päätökset yhdistyksen kokouksissa tehdään yksinkertaisella äänten enemmistöllä, paitsi milloin on kysymys sääntöjen 16 §:ssä ja 17 §:ssä mainituista asioista.

16 § Näitä sääntöjä voidaan muuttaa yhdistyksen kokouksessa, jos muutoksesta on kokouskutsussa mainittu ja muutosta kannattaa ¾ annetuista äänistä.

17 § Päätös yhdistyksen purkamisesta on tehtävä kahdessa vähintään kuukauden väliajoin pidetyssä kokouksessa vähintään ¾ äänten enemmistöllä. Jos yhdistys purkautuu, on sen varat käytettävä yhdistyksen tarkoitusta palvelevan toiminnan hyväksi purkautumisesta päättäneen kokouksen päätöksen mukaan.

Varkaudessa 15.2.2004

Hallitus