Pentukurssi 2020

19.07.2020


Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry järjestää

PENTUkurssin

Kurssin kesto on 10 kertaa 7.8.-23.9. Kurssikerrat pidetään vaihtelevasti eri arki-iltoina aikaisintaan klo 18 alkaen. Lopullinen aikataulu ilmoitetaan ensimmäisellä kurssi kerralla. 

Tapaamispaikka vaihtelee aiheen (ja sään) mukaan, mutta aloitus – teoriapäivä ilman koiria on 7.8.2020. klo 18.30-20.00 Varps Areenalla, Akonlehdonkuja 15, 78710 Varkaus.

Koulutus on tarkoitettu pennuille ja nuorille koirille (4kk—1v). 

Kurssin tavoitteena on opettaa koiranohjaajille erilaisia menetelmiä, miten koiraa voi opettaa ja yhteistyötä, arkea helpottaa. Koulutuksessa on tarkoitus saada tietoa ja kokeillaan harjoitteita. Varsinainen harjoittelu ja oppiminen tapahtuvat ”kotiläksyjen” muodossa kotona. 

Koulutuksessa opetellaan mm. koiran käsittelyä ja perustottelevaisuutta, opitaan miten leikin ja temppujen varjolla koiraa voi aktivoida ja palkita. Loppupuolella tutustutaan koiralajeihin kuten koiranäyttelyt, agility, PK-jälki ja Rally-toko. Pentukurssi on hyvä ponnistuslauta ko lajien harrastajaksi.

Koulutuksen hinta on 55€ /VarPS:n jäsen ja 85€/ei-jäsen. Kurssille otetaan enintään 12 koirakkoa ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautumiset 31.7.2020 mennessä. MUOKKAUS: KURSSILLE OTETAAN ENINTÄÄN 20 KOIRAKKOA ILMOITTAUTUMISJÄRJETYKSESSÄ.

ILMOITTAUDU

Kouluttajina toimivat Merja Nissinen, Sirpa du Jardin ja Henna Hakkarainen sekä lajikohtaiset kouluttajat. Lisätietoja kurssista tottispostia@gmail.com 

Tervetuloa kouluttautumaan!

29.07.2020Työvuorotaulukko 1.-2.8.
28.07.2020Kehän Rakennus 31.7.2020
20.07.2020Agilitykisoihin talkoilemaan!!
19.07.2020Pentukurssi 2020
27.06.2020Agilityn Alkeiskurssi 2020
03.06.2020Agilityyn valmistavien taitojen pentukurssi
01.06.2020Rally-tokon alkeiskurssi 23.6-28.7.2020
13.05.2020VarPS hallituksen tilannekatsaus
02.04.2020AGILITYN KISAORGANISAATIO 2020 KAIPAA TEKIJÖITÄ!
07.03.2020Vuoden 2020 jäsenmaksu

Siirry arkistoon »